perjantai 30. tammikuuta 2015

Avokado-appelsiini-salaatti katkaravuilla


Tämä terveellinen ja herkullinen salaatti tuo ihanasti väriä näihin synkkiin loskakeleihin. Nyt tekee mieli ruokaa, joka on kevyttä mutta silti täyttävää ja täynnä hyviä ravintoarvoja.

Salaatissa yhdistyy avokadon täyteläisyys ja rasvaisuus sekä appelsiinin hapokkuus ja makeus. Avokado on jo melko ruokaisaa, mutta todella täyttävän salaatista saa lisäämällä katkarapuja ja keitettyjä kananmunia. Salatti on hyvää sellaisenaan, mutta sen viimeistelee appelsiinin ja maapäähkinän makuinen kastike.


Ohje (2 isoa annosta):


salaatti
haluamaasi salattia tai salaattisekoitusta (käytin tammenlehtisalaattia)
3 avokadoa + sitruunamehua
2 appelsiinia
1 pss (180 g) sulaneita katkarapuja
2 keitettyä kananmunaa

Revi salaatti kulhon pohjalle. Leikkaa avokado lohkoiksi ja purista päälle sitruunamehua, jotta avokado ei tummu. Leikkaa appelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi (netissä ohjeita). Laita avokadot ja appelsiinit salaatin päälle. Viimeistele sulaneilla katkaravuilla ja keitetyillä kananmunalohkoilla.

kastike
2 rkl maapähkinävoita
1:n appelsiinin mehu
hieman sitruunamehua
oliiviöljyä

Sekoita kulhossa ainekset ja aja sauvasekoittimella sileäksi. Lisää tarpeen mukaan öljyä tai sitruunamehua.



tiistai 27. tammikuuta 2015

Täytetyt angello-paprikat


Angellot ovat pieniä, makeita ja täysin siemenettömiä paprikoita. Ne eivät ole lainkaan tulisia vaikka ne ulkomuodoltaan hieman chiliä muistuttavatkin. Angello paprikoita voi käyttää ihan tavallisen paprikan sijaan, mutta todella oikeuksiinsa nämä pääsevät täytettyinä.

Viikonloppuna järjestimme tapas-illallisen, jossa yhtenä ruokalajina kyseiset täytetyt paprikat olivat. Näiden ihanan tulinen, makea ja suolainen maku oli ainakin kovasti minun mieleeni. Paprikoiden sisälle päätyi nimittäin jalapenoa ja cheddaria, jonka jälkeen koko komeus kääräistiin pekoniin. Nam, täydellinen maku yhdistelmä, joskin melko tulinen. Jalapeno näköjään lämmetessään varsinkin rasvaisen juuston sisällä levittää kummasti tulisuuttaan ja tulee entistä voimakkaammaksi. Jos siis et ole tulisen ruoan ystävä, kannattaa jalapeno jättää pois.

Näiden valmistaminen vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta on todellakin sen arvoista. Paprikat voi hyvin myös valmistella ajoissa etukäteen ja kypsentää uunissa vasta juuri ennen tarjoilua.



Aluksi paprikat huuhdellaan ja kuivataan. Sitten kanta leikataan irti. Käytin valmiiksi viipaloitua cheddar-juustoa, jonka revin vielä pieniksi paloiksi. Paprikan pohjalle tungin aluksi pienen nokareen juustoa, perään sujautin yhden jalapeno-viipaleen ja lopuksi paprika täytettiin juustolla aivan kokonaan. Juuston tunkemisessa saa käyttää hieman sorminäppäryyttä ja myös pienen teelusikan kahva on oiva apuväline. Paprikaan laitetaan niin paljon juustoa kuin mahtuu, ilman että se kuitenkaan repeää.

Täytetyt paprikat kietaistaan sitten pekonisiivuun. Kannattaa olla erityisen tarkka, että varsinkin auki leikattu kanta tulee hyvin peitettyä, jotta juustoa ei valuisi ulos. Toki juusto hieman pääsee valahtamaan sulaessaan, mutta pekoni pitää suurimman osan siitä sisällä.

Valmiit paprikat kypsennetään 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttiia, kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä. En ole täysin varma oliko uunin lämpötila tai aika juuri noin, mutta ei se ole niin tarkkaa, kunhan paprikat kypsyvät.



Loppuun vielä kuvia muista herkullisista tapaksista :P


torstai 22. tammikuuta 2015

Kikherne-pinaatti-piirakka



Iltapalaksi piti keksiä jotain ruokaisaa ja maukasta, niinpä ajattelin tehdä jonkin piirakan. Lihaa tai kalaa ei kuitenkaan tehnyt mieli täytteeksi. Jääkaapissa oli myös rasiallinen pinaattia, joka piti käyttää pois. Päätin siis tehdä kasvispiirakan, mutta jotain proteiininlähdettä se kaipaisi. Niinpä tulin ajatelleeksi, että voisikohan piirakkaan laittaa kikherneitä. Niin oudolta kuin idea aluksi tuntuikin, tuli piirakasta todella herkullista.

Kikherneiden ja pinaatin lisäksi piirakkaan tuli aurinkokuivattuja tomaatteja, sipulia ja runsaasti valkosipulia. Koko komeus kuorrutettiin vielä juustolla, joka antoi mukavaa lisämakua. Tällä kertaa tein itse helpon ja nopean pohjan, mutta toki voi käyttää valmistakin pohjaa.


Kikherne-pinaatti-piirakka:


pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl voita

Laita kulhoon voi, suola  ja vehnäjauhot. Nypi ne sormia käyttäen murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja vaivaa taikinaa hetki, kunnes koostumuksesta tulee hyvä. Levitä taikina sormin piirakkavuokaan reunoille asti. 

Tämän jälkeen, laita piirakkavuoka jossa pohja on pakkaseen siksi aikaa kun lämmität uunin 200 asteeseen. Tämä siksi, että kylmän taikinan paistaminen estää reunojen laskemisen esipaiston aikana. Kun uuni on kuuma, ota piirakkavuoka pakkasesta ja esipaista sitä uuniin alaritilällä 10 minuuttia.



täyte:
paketillinen tuoretta pinaattia
1 tlk kikherneitä
n. 5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pieni sipuli
5 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)
2 dl ruokakermaa
3 kananmunaa
pippuria
suolaa
150 g juustoraastetta

Huuhtele ja valuta pinaatit. Hienonna sipuli ja valkosipuli, kuullota niitä pannulla voissa. Lisää joukkoon pinaatit. Kypsennä hetki jolloin pinaatit pienenevät ja jätä pannu sitten sivuun odottamaan.

Huuhtele ja valuta kikherneet. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita kulhossa munat ja kerma. Mausta seos mustapippurilla ja pienellä ripauksella suolaa. Lisää joukkoon kikherneet, tomaatit ja pinaatit.

Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes se on kypsä.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Rieskarullat



Tänään vietämme tyttöjen kanssa viini-iltaa, johon jokainen tuo valitsemansa pullon viiniä ja maistellaan niitä yhdessä. Jottei homma menisi pelkäksi juomiseksi, halukkaat lupautuivat tuomaan jotain purtavaa. Itse ajattelin tehdä jotain pientä suolaista naposteltavaa ja päädyin rieskarulliin. Nämä pienet herkut ovat juuri sopivaa syömistä viini- tai cocktailtilaisuuteen. Ne sopivat loistavasti myös muihin juhliin tai ihan vaikka muuten vaan iltapalaksi.

Valmistin rullia kala- ja liha-täytteellä. Kalaversioon tuli Viola kylmäsavulohi-tuorejuustoa ja kylmäsavulohi siivuja. Lihaversioon tuli Crème Bonjour savuporo-tuorejuustoa ja kylmäsavukinkkua. Myös esimerkiksi ruohosipulin tai valkosipulin makuiset tuorejuustot sopivat hyvin näihin. Lihaversioon voisi käyttää myös savupororouhetta tai -leikkeleitä. Vain mielikuvitus on rajana mitä itse kukin haluaa rulliin laittaa. Parhaiten rullia syntyy Fazerin rullarieskoista, jotka jo nimensä mukaisesti on tarkoitettu rullattavaksi.

Rullat on todella helppo ja nopea tehdä, ja ne voi valmistaa hyvissä ajoissa etukäteen. Itsekin täytin ja rullasin rieskat jo aamulla, ja leikkasin suupaloiksi vasta myöhemmin iltapäivällä. Näin rullat ehtivät pehmentyä ja maustua.

levitä haluamasi tuorejuusto
asettele päälle kalasiivut
tai lihasiivut
kääri rullalle
paloittele
ja nauti!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Falafel-pitaleivät


Kokeilimme viime syksynä ensimmäisen kerran falafeleja, jotka maustoimme silloin punajuurella. Tykästyimme todella paljon näihin kikherneistä valmistettuihin pyöryköihin, joten päätimme valmistaa niitä uudelleen. Nyt pyörykät pääsivät pitaleivän väliin maukkaiden täytteiden lisäksi.

Tällä kertaa oikaisimme hieman ja kypsensimme pyörykät uunissa. Pannulla saa toki paremman (ja rasvaisemman) maun, mutta uunissa saa helposti kypsennettyä kaikki kerralla eikä paistoa tarvitse koko ajan vahtia. Aikaa jää siis jugurtti-kastikkeen tekoon sekä tomaatin ja salaatin pilkkomiseen.


Falafel-pitaleivät:


1 iso sipuli hienonnettuna
2 tlk kikherneitä
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
1/2 sitruunan mehu
1 rkl oliiviöljyä
2 tl juustokuminaa
1 tl cayannepippuria
1,5 tl suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset ja aja seos hienoksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Tarkista maku. Tee massasta palloja ja asettele ne uunipellille. Paista falafelit kypsiksi 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


pitaleipiä
tomaattia
jäävuorisalaattia
maustamatonta jugurttia + yrttejä ja mausteita
jalapenoja
chili-kastiketta

Viipaloi tomaatit ohueksi, pilko salaatti. Mausta jugurtti haluamasilla yrteillä ja mausteilla, me käytimme korianteria, sitruunaa, mustapippuria sekä ripauksen suolaa ja sokeria. Lämmitä pitaleivät, halkaise ne ja täytä mielesi mukaan.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Paluu arkeen: tonikkala-riisivuoka



Joulu on vietetty, vuoden vaihtuminen juhlittu ja flunssa sairastettu. Nyt on siis vihdoin aika palata arkeen. Joulun aikaan tuli syötyä ja herkuteltua niin paljon, että vieläkin turvottaa. Sen lisäksi sairastuin vielä flunssaan, jolloin kokkaaminen ja terveellinen syöminen jäivät taka-alalle.

Arkeen paluu on hyvä aloittaa yksinkertaisilla, helpoilla ja isoilla laatikko-ruoilla. Niinpä valmistimme tämän hyvän tonnikala-riisivuoan, jonka kaikki ainekset ovat hyvin säilyviä, joten niitä voisi hyvin olla kaapissa valmiina. Ruoan salaisuus on bearnaise-kastike joka mehevöittää muuten ehkä mauttoman tonnikalan ja riisin. Käytin 2 pussia valmista kastiketta, mutta kolmaskaan pussi ei olisi pahitteeksi, kastike nimittäin imeytyy todella hyvin riisiin. Päälle lisätty juustoraaste antaa vielä ekstra makua.

Ohje (n. 6 annosta):


4 dl riisiä (käytin basmati-riisiä)
4 tlk tonnikalaa
1 pss (200 g) pakaste herneitä
1 pss (200 g) pakaste maissia
2 (tai 3) pss valmista bearnaise-kastiketta
150 g juustoraastetta

Keitä riisi melkein kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, siihen saa jäädä kuitenkin hieman purutuntumaa. Valmista bearnaise kastike myös pakkauksen ohjeen mukaan. Tee kastikkeesta kuitenkin normaalia löysempää käyttämällä hieman enemmän vettä.

Kaada öljyttyyn isoon uunivuokaan kypsä riisi, tonnikala ja vihannekset. Sekoita ne hyvin ja kaada päälle bearnaise-kastike. Sekoita se varovasti joukkoon, tasoita ruoan pinta ja ripottele päälle juustoraaste.

Kypsennä vuokaa 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna sen vielä vetäytyä ennen tarjoilua.