tiistai 10. helmikuuta 2015

Flunssan karkoittaja: inkivääri-sitrusjuoma


Huomasin juuri, ettei uusia reseptejä ole pitkään aikaan ilmestynyt blogiini ja muutenkin tänä vuonna päivitystahti on ollut melko hidas. Syynä ei suinkaan ole se ettei meillä enää kokkailtaisi uusia hyviä ruokia. On vaan laiskuus iskenyt niin että reseptien kirjoittaminen unohtuu ja yleensä ruokailuhetkellä on jo niin nälkä, ettei viitsi alkaa annoksia kuvailemaan. Myös ruokablogien seurailusta mielenkiintoni on siirtynyt hääblogien pariin. Olen viimeviikkoina lukenut paljon hääblogeja ja hakenut niistä inspiraatiota, joten ehkä ruokaideat ovat jääneet vähän vähemmälle.

Kaiken lisäksi sairastuin viikonloppunan (TAAS) flunssaan, joten tukkoisen olon takia pää ei toimi yhtään ja mitään ei jaksaisi tehdä. Teen ja muiden kuumien juomien maku alkaa jo tökkiä, joten valmistin vaihteeksi tälläisen raikkaan terveysjuoman.

Juomaan tulee inkivääriä, jonka sanotaan olevan yksi luonnon parhaista lääkkeistä tulehduksia ja flunssaa vastaan. Monissa ohjeissa inkivääristä valmistetaan kuumaa juomaa, mutta näin kypsentämättömänä sen vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Juoma puristetaan sitrushedelmistä, jotka ovat oikeita vitamiinipommeja. Ne sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja hapokkaat sitrukset myös puhdistavat kehoa myrkyllisistä aineista. Juomaan tulee myös hunajaa, joka hillitsee yskää, helpottaa kurkun karheutta ja hunajan sisältämät antioksidantit tukevat elimistön luonnollista vastustuskykyä. Myöskin hunaja kannattaa käyttää kuumentamattomana, jolloin vaikutus on voimakkaampi.

Vaikka näistä luonnon "lääkkeistä" ei ole kunnon näyttöä, niin ainakin ne maistuvat hyvälle. Joten jos tämä juoma ei paranna flunssaa, maistuu se ainakin tosi raikkaalle ja tekee olosta energisen. Juomaan voit käyttää omia suosikki sitrushedelmiä, esimerkiksi appelsiinia, greippiä, mandariinia, veriappelsiinia, verigreippiä, sitruunaa, limeä.



Ohje (1 annos):


1 cm pala inkivääriä
muutama sitrushedelmä, esim. 1 appelsiini, 1 verigreippi ja 1/2 lime
2 tl hunajaa

Raasta inkivääri ja purista hedelmistä mehu (hedelmäliha saa päätyä joukkoon). Sekoita kaikki ainekset esimerkiksi sauvasekoittimella ja siivilöi lopuksi. Kaada juoma lasiin ja nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)