tiistai 29. huhtikuuta 2014

Maistaminen ja maustaminen

Tärkein asia joka liittyy kokkaamiseen on maistaminen. Ruokaa pitää aina maistaa sitä tehtäessä. Eikä siis vain valmista ruokaa juuri ennen tarjoilua, vaikka sekin on tärkeää, mutta myös eri vaiheita.  Eli ensin lisäillään vain vähän suolaa ja muita mausteita ja sitten vain maistelemaan mitä ruoka tarvitsee lisää. Tässäkin makuaisti kehittyy ja oppii huomaamaan mitkä maut sopivat yhteen. Mausteita voi siis heitellä sekaan fiiliksen mukaan. Ei siis vain noudattaa reseptiä, vaan itse tietää mikä maistuu hyvältä ja mikä omaan ruokaan sopii.  Jos on lempimausteita tai makuja joista pitää, niitä voi aina lisäillä ruokaan. Omia lempimausteitani ovat valkosipuli ja eri yrtit (timjami, basilika, rosmariini, korianteri). Myös resepteissä olevat määrät ovat vain viitteellisiä. Itse en koskaan mittaa esimerkiksi teelusikalla mausteita, vaan lisäilen joukkoon määrän joka näyttää hyvältä ja sitten maistan. Varsinkin suola on sellainen, josta jokaisella on varmaan omat mieltymyksensä, eikä siis kannata noudattaa resepteissä olevia määriä.



Huomioon pitää vain ottaa se, että esimerkiksi rakaa kanaa tai lihaa (possua) ei saa maistaa. Kastikkeita, keittoja  ja patoja on helppo maistella koko ajan (kunhan kypsennystä vaativat raaka-aineet ovat kypsyneet) ja lisäillä mausteita sen mukaan. Myös maistelemalla on helppo todeta esimerkiksi vihannesten kypsyys. Silloin kun ruoka pitää maustaa raakana, esim. lihapullat/mureke, se ei ole ihan niin helppoa. Tässä tapauksessa kun lihapullamassaan on lisätty kaikki aineet ja hieman mausteita, niin tehdään koepala. Koepalan voi paistaa pannussa tai käyttää mikroa, josta itse tykkään nopeuden ja helppouden vuoksi. Eli laitan pienen palan raakaa massaa lautaselle ja kuumennan mikrossa hetken, kunnes se on kypsää. Sitten maistan sitä ja mietin tarvitseeko lisää suolaa tai mausteita. Jos mausteita on lisäillyt, voi tehdä uuden koepalan niin monta kertaa kunnes maun saa kohdalleen (varo kuitenkin syömästä kaikkea ;) ). Itse teen yleensä yhden maistiaisen, jonka jälkeen lisään tarvittavat mausteet ja luotan että nyt on hyvää, jonka jälkeen ruoan voi kypsentää valmiiksi uunissa/pannussa.

Sitten muutamia ajatuksia suolaan liittyen. Suolan voi korvata soijakastikkeella tai/ja kalakastikkeella (aasialaisissa ruoissa). Varsinkin soija sopii moneen ruokaan ja tuo hieman erilaista makua. Jos taas haluat vähäsuolaista mutta silti maukasta ruokaa, kannaatta käyttää paljon esimerkiksi yrttejä, valkosipulia tai chiliä. Ne tuovat ruokaan paljon makua, joten suolaa ei välttämättä tarvitse, ainakaan niin paljon. Myös suolan laadulla on paljon merkitystä, on esimerkiksi ruokasuolaa, merisuolaa ja kristallisuolaa. Itse käytän pääasiassa merisuolaa. Merisuola ja kristalli- eli ruususuola ovat luonnonsuoloja, joten siis paljon terveelisempiä ja paremman makuisia kuin teolliset ruokasuolat. 

Tässä hieman vinkkejä mausteista. Eräs suosikkimausteeni on La Chinata -niminen savustettu paprikajauhe, jolla saa ruokaan hieman erilaisen mutta todella hyvän maun. Myös Sriracha -chilikastike on todellakin kokeilemisen arvoinen. Aina ei tarvitse mausteseoksia tai tahnoja tehdä itse alusta asti. Itse käytän varsinkin aasialaisissa ruoissa paljon valmiita currytahnoja (esim. SpiceUp!)



Kannattaa välillä kokeilla maustamista uusilla mausteilla. Aina ei välttämätä onnistu, mutta ainakin oppii mikä maku ei sopinut ruokaa. Ja usein voi tulla todellisia onnistumisia ja ruoasta voi tulla todella erilaista ja herkullista. Mutta tärkeintä on, että ruokaa maistaa itse.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Parmesaanilla ja seesaminsiemenillä paneroitu kana & bataattiranskikset

Nämä itsetehdyt "nugetit ja ranskikset" ovat paljon terveellisempi vaihtoehto kaupan eineksiin verrattuna. 



Nugetteja varten leikkasin kaksi broilerin rintafilettä sopivin kokoisiksi paloiksi. Sivelin niihin Dijon-sinappia ja kierittelin raastetussa parmesaani-juustossa ja seesaminsiemenissä. Kaveriksi tein bataattiranskanperunoita, joita varten leikkasin pestyn bataatin paksuiksi tikuiksi. Bataatti kannattaa vain pestä, ei kuoria, jotta kuoren hyvä maku ja rapeus säilyy. Sitten pyörittelin ranskikset öljyssä, suolassa ja pippurissa. Ladoin bataatit ja kanat uunipellille ja paistoin niitä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuutttia. Viimeiset viisi minuuttia pidin vielä grillivastusta päällä, jotta ne saisivat enemmän väriä.


Jotta ruoka olisi hieman terveellisempi, tein seuraksi vielä nopean raastesalaatin. Raastoin kesäkurpitsaa ja porkkanaa karkeaksi raasteeksi ja sekoitin joukkoon vielä hieman pilkottua jäävuorisalaattia.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Surimisalaatti

Lauantai-iltana syntyi helppo salaatti jääkaapin antimista. Salaattiin päätyi aineksia joita jääkaapista sattui löytymään, ja hyvää tuli. Nopeaa, helppoa, halpaa, terveellistä ja herkullista ruokaa saa myös ilman suurempaa vaivaa ja erikoisia raaka-aineita.


Salaattipohjaan tuli jääsalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, varsiselleriä ja retiisiä.

Päälle lisäsin paloiteltuja surimipuikkoja. Yksinkertaisuudessaan surimi on ravunmakuista kalamasssa. Surimipuikot on helppo ja halpa raaka-aine esimerkiksi salaatteihin, pastaan, sushiin tai naposteltavaksi. Surimipuikkoja on kaupan pakastealtaassa katkarapujen vieressä.

Kastikkeeksi tein helpon jugurttikastikkeen. Siihen tuli  maustamatonta jugurttia (turkkilaista "viiksi" jugurttia), raastettua valkosipulia, sitruunamehua, hienonnettua basilikaa, suolaa, pippuria ja sokeria.

Salaatin seuraksi tein vielä uunissa bataattiviipaleita. Pesin bataatin ja leikkasin sen ohueiksi siivuiksi. Asettelin ne uunipellille, voitelin päälle hieman öljyä ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten paahdoin niitä hetken kuumassa uunissa, kunnes kypsyivät ja saivat hieman väriä.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Porkkana-linssikeitto

Tämä ruoka on keväisen värinen ja mukavan mausteinen. Hyvää makua keittoon tuo raikas ja voimakas inkivääri sekä makea ja pirteä appelsiini. Kookosmaito tekee keitosta mukavan kermaisen.

Keitto on todella helppo ja nopea tehdä. Se on täyttävä, mutta silti terveellinen ja kevyt. Ruoka sopii kasvissyöjälle, mutta on varmasti myös lihansyöjän mieleen. Keiton voi tarjoilla alku- tai pääruokana.



Porkkana-linssikeiton ohje (2 annosta):

1 dl punaisia linssejä
n. 200 g porkkanoita
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
n. 2cm pala inkivääriä
1:n appelsiinin mehu ja kuori
3 dl kasvislientä
1 dl kookosmaitoa
2 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
pippuria
(suolaa)

Kuori ja hieononna sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Kuori ja pilko porkkanat. Raasta hieman appelsiinin kuorta ja purista mehu. Huuhtele linssit. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja lisää sipuli, valkosipuli, porkkanat ja inkivääri. Kuullota niitä hetki. Mausta kurkumalla ja ripauksella pippuria. Lisää joukkoon linssit ja kasvisliemi. Keitä hiljalleen noin 15 minuuttiia, kunnes linssit ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää kookosmaito sekä appelsiinin mehu ja raastettu kuori. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kuumenna vielä soseutettu keitto. Halutessasi voit lisätä annoksen päälle raejuustoa ja tarjoilla keiton kanssa leipää.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisruokia






Pitkäperjantaina ja Pääsiäispäivänä oltiin kyläilemässä ja päästiin nauttimaan pääsiäisruoista. Molempina päivinä oli tarjolla tottakai karitsaa, kuten pääsiäisenä kuuluu. On kiva päästä syömään erilaisia ruokia ja niistä voi itse saada hyviä kokkausvinkkejä.







Perjantaina aluksi syötiin keväinen annos, johon kuului kampasimpukoita ja vihreää parsaa. Pääruoaksi oli kylmäsavukaritsaa seuranaan perunakakkusia, kasviksia ja herkullinen kastike. Jälkkäriksi nautittiin mangorahkaa.



Sunnuntaina alkupalaksi oli raikas lohicarpaccio. Pääruoaksi syötiin karitsan paahtopaistia ja uunijuureksia. Lopuksi herkuteltiin pashalla sekä pullalla ja suklailla.




lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen menu: tomaattikeitto, risotto ja juustot&viikunahillo

Pääsiäislauantaina kokattiin herkullinen kolmen ruokalajin menu. Alkuruoaksi nautittiin raikas ja värikäs tomaattikeitto. Pääruoaksi oli maukasta risottoa ja kalaa. Lopuksi herkuteltiin juustoilla ja itsetehdyllä viikunahillolla.

Tomaattikeitto



Tomaattikeiton ohje (2 annosta):

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 tlk kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
2 rkl tomaattipyreetä
1,5 dl vettä
suolaa
pippuria
1 rkl balsamico etikkaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 dl tuoretta basilikaa

Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota siinä sipuleita. Lisää tomaatit, pyree ja vesi. Mausta ripauksella suolaa, pippuria ja kuivattua basilikaa. Anna kiehua noin 20 minuuttiia. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää balsamico ja hienonnettu tuore basilika. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita tai vettä jos keitto on liian paksua.


Keitosta tuli ihanan makea ja kevyt. Keiton väri ja maku toi hymyn huulille. Avomies nuoli jopa kattilan puhtaaksi.



Risotto





Risoton ohje (2-3 annosta):

1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
2,5 dl risottoriisiä
1,5 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä
1 dl kermaa
1,5 dl parmesaanijuustoa
pippuria
muutama tippa sitruunamehua
(lisukkeeksi esimerkiksi parsaa, parsakaalia tai sieniä)

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia oliiviöljyssä ja lisää sitten riisi. Sekoittele hetki ja lisää sitten viini. Kun viini on imeytynyt kaada joukkoon hieman kasvislientä. Kun neste imeytyy lisää sitä hieman kerrallaan ja kaada joukkoon myös kerma. Kaikkea kasvislientä ei tarvitse käyttää. Kun riisi on kypsää, mutta vielä hiukan napakkaa, lisää pippuria, sitruunamehua ja raastettua juustoa. Tarkista maku. Ja lopuksi lisää joukkoon lisukkeita, jos haluat (itse laitoin parsakaalia).

Tarjoile esimerkiksi paistetun kalan kanssa. Voit käyttää mitä tahansa kalaa. Itse käytin pangasiusfileetä, jota sattui pakastimesta löytymään. Koristelin annoksen vielä retiisin siivuilla.


Risotosta tuli ihanan kermainen ja täyteläinen, ja kasvikset raikastivat makua ja ulkonäköä. Monet eivät käytä risotossa kermaa, mutta minusta se sopii siihen ja tekee mausta vieläkin täyteläisemmän.



Viikunahillo ja juustot



Viikunahillon ohje:

200 g kuivattuja viikunoita
2 dl vettä
1/2 dl sokeria
1/2 vaniljatanko
1/2 sitruunan mehu

Poista viikunoista kovat kannat ja pilko viikunat pieneksi. Laita kaikki ainekset kattilaan. Kaavi vaniljatangosta siemenet ja laita ne sekä tanko muiden ainesten kanssa kattilaan. Keitä seosta hiljalleen, kunnes se sakenee ja viikunat pehmenevät. Aikaa menee noin 10-15 minuuttia. Poista vaniljatanko ja kaada seos puhtaaseen hillopurkkiin tai tiiviiseen kulhoon ja laita se jääkaappin. Tarjoile juustojen kanssa.


Viikunahillon kanssa meillä oli voimakas homejuusto sekä miedompi ja kermaisempi juusto. Viikunahillo oli sopivan makea ja täydensi juustojen makuja. Tähän vielä yhdistettiin portviini ja makuyhdistelmä oli loistava.



torstai 17. huhtikuuta 2014

Suklaatryffelit


Tänään tein suklaatryffeleitä pääsiäiseksi. Nämä sopisivat myös hyvin jouluun tai muuten vaan herkutteluun. Mausteeksi tuli hasselpähkinäkrokanttia ja appelsiinin kuorta. Tryffelimassan joukkoon voi laittaa myös esimerkiksi chiliä, vaniljaa, kanelia, rommia/konjakkia/likööriä/tms. Myös ilman mausteita tryffelit ovat mahtavan makuisia.

Suklaatryffeleiden tekeminen on sotkuista ja aikaa vievää, mutta on takuulla vaivan arvoista. Ne ovat todella paljon parempia kuin kaupan konvehdit. Ja niistä saa juuri sen makuisia ja näköisiä kuin itse haluaa.

Suklaatryffelit (50-80 kpl)

300 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
50 g voita
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa

Maustamiseen ja pinnalle (esimerkiksi):
hasselpähkinäkrokanttia
appelsiininkuorta
maitosuklaata
kaakaojauhetta
tomusokeria

Kuumenna kerma ja voi kattilassa kiehuvaksi. Nosta pois liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa, sokeri ja suola. Sekoita massa tasaiseksi. Tässä vaiheessa voit lisätä makua antavat aineet. Itse lisäsin puoleen massaan hasselpähkinäkrokanttia (käytin noin puolet tekemästäni krokantista) ja puoleen raastettua appelsiinin kuorta. Anna massan jähmettyä huoneenlämmössä noin 6 tuntia ja vielä tunti jääkaapissa. 

Muotoile suklaamassasta lusikoilla tai käsillä pieniä palloja tai munan muotoisia, kuten itse tein. Appelsiinitryffelit kierittelin kaakaojauhe-tomusokeri-seoksessa ja pähkinätryffeleiden päälle valutin sulatettua maitosuklaata ja ripottelin hieman krokanttia. Voit koristella tryffelit miten itse haluat, mutta helppo tapa on ainakin kieritellä kaakaojauheessa. Säilytä tryffelit kylmässä ja nosta huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

Suklaatryffeleiden ainekset ja mausteet


Hasselpähkinäkrokantti

120 g hasselpähkinöitä (myös muita pähkinöitä voi käyttää)
2 dl sokeria
2 rkl vettä

Kuumenna sokeria ja vettä hiljalleen kattilassa kunnes se sulaa ja saa hieman väriä. Lisää pähkinät ja kuumenna vielä hetki. Kaada sitten seos leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Murskaa jäähtynyt seos esimerkiksi monitoimikoneessa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tervetuloa

Päätin aloittaa ruokablogin, jossa pääsisin jakamaan ideoita, ajatuksia, reseptejä ja kuvia ruoasta. Olen aina ollut innokas kokkaamaan ja kokeilemaan uusia asioita. Koskaan en ole kuitenkaan kirjoittanut reseptejäni ylös. Tämä on siis minulle mahdollisuus tallettaa omat ruokakokeiluni ja samalla antaa vinkkejä muille.

Minusta ruokaa pitäisi tehdä tunteella, eikä vain noudattaa tiukasti reseptiä. Tästä siis nimi blogille. Kannattaa kokeilla uusia asioita ja makuja, jolloin voi oikeasti tehdä maukasta oman näköistä ruokaa. Ja vaikka ei aina onnistuisikaan, niin virheistä oppii.

Kanssani kotona kokkaa avomies, joka on vähintäänkin innokas syömään kaikkea. Meillä syödään terveellistä ja monipuolista ruokaa sekä välillä herkutellaan kunnolla. Joskus lautaselta löytyy vegeruokaa ja joskus taas kunnon pihvi. Kokkaamme arkiruokaa, juhlaruokaa, jälkiruokaa, itsetehtyä pikaruokaa ja muuta naposteltavaa.

Tervetuloa lukemaan blogiani!