tiistai 8. syyskuuta 2015

Hävikkiviikon kasvis-linssi-soija-pata


Tällä viikolla vietetään valtakunnalista hävikkiviikkoa, jolloin Kuluttajaliitto kumppaneineen kampanjoi ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostuksen puolesta. Lisätietoa löydät täältä: https://havikkiviikko.wordpress.com/ .

Jokainen kuluttaja voi osallistua omalla panoksellaan ja käyttää kaikki ostamansa raaka-aineet ja syödä tekemänsä ruoat. Meillä hävikkiviikko näkyi eilen siten, että tein jääkaapista löytyvistä kohta pilaantumisvaarassa olevista vihanneksista pataa. Joukkoon päätyi myös linssejä ja soijapalleroita kaapista. Joten ainoa raaka-aine jota piti ostaa oli paseerattu tomaatti, mutta hyvällä tuurilla sitäkin olisi voinut olla kaapissa valmiina.

Tällä kertaa en ala sen kummempaa reseptiä julkaisemaan. Kerron vain, että pataamme tuli fenkolia, porkkanaa, paprikaa, purjoa, valkosipulia, punaisia linssejä, soijapalleroita, kasvislientä, paseerattua tomaattia ja tuoreita yrttejä. Näistä aineksista keitettiin maistuva ja terveellinen pata. Ruokaa ei päätynyt roskiin ja rahaa säästyi.  Samaan tyyliin jokainen voi valmistaa pataa tai keittoa kaapista löytyvistä raaka-aineista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)