lauantai 28. kesäkuuta 2014

Lumoava punajuuri-vuohenjuustopasta


Mikä on pinkkiä, makeaa ja suolaista? -Tietenkin punajuuri-vuohenjuustopasta, tuo niin kaunis ja herkullinen ruoka.

Tätä on useammankin kerran meidän keittiössä kokattu, joten nyt oli aika jakaa ohje tännekin. Reseptin löysin alunperin k-ruoka.fi -sivustolta ja ihastuimme heti ruokaan. Annoksessa yhdistyy punajuuren makeus ja vuohenjuuston suolaisuus, täydellinen makupari. Lisäksi vielä tuoretta basilikaa ja pinjansiemeniä makua antamaan. Valitettavasti kuvasta jäi puuttumaan nuo pinjansiemenet. Makujen lisäksi annoksen ulkonäkö on lumoava: kirkasta pinkkiä, valkoista ja vihreää. Turha tässä enempää on hehkuttaa, jokainen kokeilkoon itse.

Ohje:


500 g tuoreita punajuuria
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
2 dl vettä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 dl pastan keitinlientä
300 g penne pastaa
200 g vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa
pinjansiemeniä


  • Pese ja kuori punajuuret. Raasta ne karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota kasviksia öljyssä paistokasarissa. Lisää joukkoon vesi, suola, pippuri ja hunaja. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia, kunnes punajuuriraaste on kypsää. 
  • Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta, mutta säästä osa keitinliemestä.
  • Kaada pasta paistokasariin punajuureen joukkoon, lisää keitinlientä ja öljyä ja sekoita varovasti. Murenna vuohenjuusto ja sekoita puolet kuuman pastan joukkoon. Ripottele annoksen pinnalle loput juustomurut, tuoreita basilikan lehtiä ja pinjansiemenet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)