lauantai 10. tammikuuta 2015

Falafel-pitaleivät


Kokeilimme viime syksynä ensimmäisen kerran falafeleja, jotka maustoimme silloin punajuurella. Tykästyimme todella paljon näihin kikherneistä valmistettuihin pyöryköihin, joten päätimme valmistaa niitä uudelleen. Nyt pyörykät pääsivät pitaleivän väliin maukkaiden täytteiden lisäksi.

Tällä kertaa oikaisimme hieman ja kypsensimme pyörykät uunissa. Pannulla saa toki paremman (ja rasvaisemman) maun, mutta uunissa saa helposti kypsennettyä kaikki kerralla eikä paistoa tarvitse koko ajan vahtia. Aikaa jää siis jugurtti-kastikkeen tekoon sekä tomaatin ja salaatin pilkkomiseen.


Falafel-pitaleivät:


1 iso sipuli hienonnettuna
2 tlk kikherneitä
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
1/2 sitruunan mehu
1 rkl oliiviöljyä
2 tl juustokuminaa
1 tl cayannepippuria
1,5 tl suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset ja aja seos hienoksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Tarkista maku. Tee massasta palloja ja asettele ne uunipellille. Paista falafelit kypsiksi 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


pitaleipiä
tomaattia
jäävuorisalaattia
maustamatonta jugurttia + yrttejä ja mausteita
jalapenoja
chili-kastiketta

Viipaloi tomaatit ohueksi, pilko salaatti. Mausta jugurtti haluamasilla yrteillä ja mausteilla, me käytimme korianteria, sitruunaa, mustapippuria sekä ripauksen suolaa ja sokeria. Lämmitä pitaleivät, halkaise ne ja täytä mielesi mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)