tiistai 26. elokuuta 2014

Pizza (hiivaton pohja): chorizo, herkkusieni, pepperoni chili ja karamellisoitu sipuli


Pizzaa ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä, mutta nyt viime viikonloppuna tähän tarjoutui sopiva mahdollisuus. Päätimme tällä kertaa tehdä pohjan uudella tavalla, nimittäin ilman hiivaa. Pohjasta (ohje alla) tuli ohut, rapea ja maukas. Se oli myös paljon helpompi tehdä kuin hiivallinen, koska kohotusta ei tarvittu.

Täytteeksi tuli Lidlin Chorizo paprikasalamia, ruskeita herkkusieniä, hieman pepperoni chiliä ja karamellisoitua sipulia (ohje alla). Makea sipuli sopi loistavasti mausteisen, suolaisen ja rasvaisen chorizon kanssa.

Pohjan päälle siveltiin paseerattua tomaattia. Seuraavaksi ripoteltiin juustoraastetta, joka tuli siis heti pohjalle. Sitten vain täytteet ja lopuksi päälle vielä pieni ripaus juustoa. Pizzaa paistettiin 225 asteisessa uunissa hieman yli 15 minuuttia. Pizzan kannattaa antaa hetki vetäytyä ennen tajoilua.

Pizzapohja ilman hiivaa:


2,5 dl vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
n. 3 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Vaivaa taikinaa käsin ja lisää tarvittaessa  jauhoja. Taikinan tulee olla kiinteää ja irrota käsistä ja kulhosta. Painele tai kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellille.


Karamellisoitu sipuli:


2 sipulia
2 rkl voita
2 rkl sokeria
2 rkl balsamico-etikaa
1 rkl vettä
suolaa
pippuria

Kuori ja suikaloi sipuli. Kuumenna pannulla voi ja lisää sipulit paistumaan. Kuullota niitä kunnes ne saavat väriä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää balsamico ja kuumenna kunnes neste haihtuu. Lisää hieman vettä, suolaa ja pippuria. Keitä kunnes sipulit pehmenevät.




Teimme myös toisen pizzan, johon tuli vain yksinkertaisesti kinkkua, ananasta ja aurajuustoa. Helppoa, perinteistä ja maukasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)