tiistai 6. toukokuuta 2014

Couscoussalaatti katkaravuilla



Couscous (kuskus) on karkeaksi jauhetusta viljasta tehty ruoan lisäke ja yleensä se valmistetaan durumvehnästä. Couscousta voi hyvin käyttää sellaisenaan ruoan lisäkkeenä, mutta parhaan lisukkeen saa yhdistämällä siihen kasviksia ja myös kuivatut hedelmät sopivat hyvin. Couscousista saa erinomaisen salaatin, jota voi käyttää myös kylmänä lisäkkeenä ruoalle. Couscousin joukkoon voi lisätä esimerkiksi katkarapuja, jolloin se on jo itsessään valmis ruokaisa salaatti.

Couscoussalaatti sai kastikkeeksi raikkaan sitruuna-sinappikastikkeen, jonka maut imeytyvät hyvin couscousiin ja kasviksiin. Kasviksina voi oikeastaan käyttää mitä vain haluaa, mutta tässä meidän ohje.

Ohje (4-6 annosta):


2 dl couscousta
2,5 dl vettä
suolaa

1,5 rkl dijon-sinappi
1,5 rkl hunaja
1:n sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

1 punasipuli
1/2 chili
1 pieni suippopaprika (tavallinenkin käy)
15 cm pala kurkkua
2 tomaattia
200 g pakasteherneitä
20 kpl kalamata-oliiveja

360 g kuorittuja katkarapuja


Sulata katkaravut ja herneet.

Kiehauta kattilassa vesi ja mausta suolalla. Lisää couscous ja sekoita hyvin. Sammuta hella ja laita kansi päälle. Minuutin kuluttua siirrä kattila pois hellalta ja anna hautua kannen alla noin viisi minuuttia. Sekoita couscous irtonaiseksi ja jäähdytä hyvin.

Valmista kastike suoraan salaattikulhon pohjalle. Lisää kaikki ainekset, sekoita ja tarkista maku.

Kuori sipuli ja suikaloi se hienoksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Paloittele paprika, kurkku ja tomaatit. Pilko oliivit kolmeen osaan.

Lisää kulhoon kastikkeen päälle kaikki kasvikset, couscous, herneet ja katkaravut. Sekoita hyvin. Salaatin kannattaa antaa maustua hetki jääkaapissa. Salaatin voi hyvin tehdä myös edellisenä päivänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)