lauantai 24. toukokuuta 2014

Sushi



Juhlapäivän kunniaksi valmistettiin molempien lempiruokaa: sushia! Ja jälkkäriksi meillä oli maailman parasta kakkua.

Perinteisesti ollaan täytetty makirullat lohella, surimipuikoilla, kurkulla ja avokadolla. Näillä muutamalla raaka-aineella saa jo tosi herkullisia susheja. Tällä kertaa ostimme lohen tilalle siikaa ja teimme vielä japanilaista makeaa munakasta, jonka ohjeen löysin Campasimpukan blogista. Teimme puolet tuosta ohjeesta, eli käytimme kolme kananmunaa.












Riisin keitimme tällä kertaa tämän ohjeen mukaan. Käytämme aina puuroriisiä sushin valmistukseen. Se on huomattavasti halvempaa ja maku sekä koostumus ovat samanlaisia kuin kalliissa sushiriisissä. Mielipidekysymys toki tämä. Tärkeintä riisin valmistuksessa on kunnon maustaminen etikalla, ettei riisi vain jää mauttomaksi.



Makirullien valmistus on helppoa ja parhaiten oppii tekemällä ja kokeilemalla. Bambumatto on hyvä apuväline rullauksessa. Merilevä arkki laitetaan maton päälle kiiltävämpi puoli alaspäin, siihen leviteään ohut kerros riisiä, noin puoleen väliin asti. Sitten riisin päälle pieni sipaisu wasabia, jonka päälle voi laittaa haluamiaan täytteitä. Lopuksi kastetaan sormia vesiastiassa ja sipaistaan levän yläreunaan vettä, jolloin se pehmenee ja rulla tarttuu kiinni. Sen jälkeen seuraa se vaikein osuus, rullaus, jossa vain harjoitus tekee mestarin. Aluksi rullat voivat jäädä löysiksi ja oudon mallisiksi, mutta kyllä tämän taidon oppii nopeasti. Tästä on varmaan Youtubessa paljon ohjevideoita, jos kaipaa lisää neuvoja.

makirulla siialla, avokadolla ja seesaminsiemenillä
makirulla kurkulla ja surimilla




Valmiista rullasta kannattaa leikata päädyt pois ja sitten rulla kahdeksaan osaan. Kannattaa käyttää todella terävää veistä ja sitä voi välillä kastaa vedellä, jos tuntuu jäävän tahmaiseksi riisistä. Sushin kanssa tarjoillaan wasabia, soijakastiketta ja sushi-inkivääriä, garia.



1 kommentti:

  1. Koskahan saisin itsestäni sen verran irti, että vihdoin tekisin sushia? Aineksetkin on jo valmiina noita nopeammin pilaantuvia lukuunottamatta. En ole koskaan edes syönyt sushia, koska täällä maalla ei oikein sellaisia paikkoja ole, joten olisi noita jo itse tehtävä.:)

    VastaaPoista

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)