maanantai 26. toukokuuta 2014

Raparperi-mansikkakeitto



Näin keväällä kaikki paikat pursuavat erilaisia raparperi-reseptejä. On piirakoita, muffinseja, kakkuja, paistoksia, pullia, leivoksia, yms. Ne ovat kuitenkin yleensä melko epäterveellisiä, kaiken sen sokerin ja vehnäjauhojen takia. Halusin siis tehdä jotain vähemmän epäterveellistä saamistamme raparpereista. Päädyin siis perinteiseen raparperi-mansikkakeittoon, johon lisäsin hieman tuoretta minttua. Käytin pakastimesta löytyneitä mansikoita, mutta tuoreetkin toki käy. Raparperikeitto on herkullista sellaisenaan tai puuron kanssa.

Ohje:


n. 400 g raparperia
250 g pakastemansikoita
1 dl sokeria
1 l vettä
3 rkl maizena-suurustetta + n. 1/2 dl vettä
(muutama mintun lehti)

Pese raparperit ja pilko ne sentin paloiksi. Jos haluat voit myös kuoria raparperit kevyesti, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Laita raparperit kattilaan ja lisää vesi sekä sokeri. Keitä kunnes raparperit hajoavat ja lisää sitten mansikat. Keitä vielä muutama minuutti ja tarkista maku. Sekoita maizena pieneen vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana kiehuvan keiton joukkoon koko ajan sekoittaen. Keitä vielä pari minuuttia ja halutessasi silppua esimerkiksi saksilla tuoreita mintun lehtiä joukkoon. Siirrä keitto jäähtymään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)