torstai 9. lokakuuta 2014

Itsetehty pizzapohja ja tomaattikastike



Itsetehdyt pizzat ovat todella herkullisia ja täytteeksi voi laittaa mitä vain tekee mieli. Tässä minun ohjeeni pohjaan, josta saa kaksi pizzaa tai yhden uunipellin kokoisen pizzan. Myös tomaattikastike kannattaa valmistaa itse ja tässä siihen helppo ohje. 


Pizzapohja:


2 dl vettä
20 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
n. 5 dl venhäjauhoja
1/2 dl öljyä

Sekoita kädenlämpöisen veden joukkoon suola, sokeri ja hiiva. Lisää puolet jauhoista ja sekoita. Lisää loput jauhot ja öljy ja vaivaa huolellisesti. Lisää tarvittaessa jauhoja, jotta taikinasta tulee kiinteä. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinan alle. Anna nousta kunnes taikina on kaksinketainen. 

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja anna uunipeltien kuumentua myös uunissa. Kaulitse kohonnut taikina kahdeksi pyöreäksi pizzaksi (tai yhdeksi isoksi levyksi) leivinpaperin päälle. Levitä päälle tomaattikastike ja täytteet. Kun uuni on kuuma, nosta leivinpaperin päällä oleva pizza kuumalle uunipellille ja paista uunissa noin 10 minuuttia.


Tomaattikastike:


1 tlk (400 g) tomaatteja tomaattimehussa
1 sipuli hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1/2-1 tl suolaa
pippuria
oliiviöljyä

Kuumenna kattilassa loraus oliiviöljyä ja lisää siihen sipuli ja valkosipulit kuullottumaan. Kun ne ovat hieman paistuneet lisää tomaatit tölkistä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 15-20 minuuttia. Soseuta lopuksi kastike sauvasekoittimella ja tarkista maku.


2 kommenttia:

  1. Mietin että kuinka kauan nostatit suunnilleen taikinaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolisen tuntia taitaa riittää, mutta pidemmästäkään ajasta ei ole haittaa. Itse nostatan taikinaa yleensä sellaisen ajan kun minulla kestää valmistella tomaattikastiketta ja täytteitä, en paljon kelloa katsele ;)

      Poista

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)