perjantai 25. maaliskuuta 2016

Yrttiset kikhernepihvit, valkoista parsaa ja hollandaise



Pääsiäisenä tulee varmasti syötyä joka päivä lihaa (varsinkin lammasta) välillä ehkä jopa vähän liikaa. Siksi valmistimmekin kiirastorstaina herkullisen kasvisaterian. Tämä keväinen ruoka sopii hyvin pääsiäisen aikaan ja korvaa mainiosti liha-aterian.

Kikhernepihvit ovat maukkaita ja lisäksi hyvä proteiininlähde. Raikkautta ja väriä ne saavat reilusta määrästä silputtua lehtipersiljaa ja kevätsipulia. Pihvit on myös helppo valmistaa.

Lisukkeeksi teimme kevään suosikkikasvista parsaa, tosin tällä kertaa valkoista. Siitä onkin varmaan useampi vuosi kun olen viimeksi valkoista parsaa syönyt. Molempien värisillä parsoilla on omat kannattajansa, ja itse kuuluhun vihreätä suosiviin. Kyllä tämä valkoinenkin parsa herkullista oli, mutta kyllä jatkossakin meillä taidetaan syödä vihreätä enemmän.

Ja mitäpä parsa olisi ilman sen parasta ystävää hollandaise-kastiketta. Vaikka kastike onkin hieman epäterveellinen, sopii sen maku vain aivan loistavasti parsan kanssa. Myös yrttisten pihvien kanssa tämä täyteläinen ja raikas kastike sopi erinomaisesti.

Kikhernepihvit (n. 4 kpl):


1 tlk kikherneitä
1 kananmuna + 2 munan valkuaista
reilu kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
2-3 kevätsipulin vartta
juustokuminaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunaa


Huuhtele ja valuta kikherneet. Muussaa ne karkeaksi tahnaksi (osa saa jäädä kokonaisiksikin). Sekoita joukkoon 1 kokonainen kananmuna ja kahdesta munasta valkuaiset (säästä keltuiaset kastiketta varten). Hienonna persilja sekä kevätsipuli, ja sekoita ne massan joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla, lorauksella oliiviöljyä ja sitruunanmehulla sekä raasta vielä joukkoon hieman sitruunan kuorta. Sekoita massa ja tarkista maku.

Kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä ja muodosta massasta kekoja siihen paistumaan. Voit hieman painella ja muotoilla pihvejä paistamisen alkuvaiheessa. Paista pihvejä kunnes saavat kauniin värin ja ovat kypsiä.




Valkoisen parsan keittäminen:


Laita isoon kattilaan reilusti vettä kiehumaan. Kuori parsat hyvin ja katkaise tyvi. Mausta vesi suolalla ja ripauksella sokeria. Laita parsat kiehuvaan veteen ja keitä kunnes ovat kypsiä. Aikaa menee parsojen koosta riippuen noin 5-15 minuuttia. Valuta parsat ja tarjoile heti.


Hollandaise-kastike (2-3 annosta):


3 kananmunan keltuaista
1 rkl vettä
2 tl valkoviinietikkaa
100 g sulatettua voita
sitruunan mehua

Vatkaa kattillassa keltuaiset rikki ja lisää joukkoon pieni loraus vettä ja valkoviinietikkaa. Laita kattila hellalle ja kuumenna hiljalleen koko ajan hyvin sekoittaen. Kun munat paksunevat ja kypsyvät, siirrä kattila sivuun ja lisää sulatettu voi joukkoon pikkuhiljaa samalla sekoittaen. Purista joukkoon sitruunamehua ja maistele kunnes saat sopivan makuisen kastikkeen.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Pinaatilla täytetty broilerin rintafilee





Jos katsoo blogini suosituimpia tekstejä, niin ylivoimaisessa johdossa on kaksi kanareseptiä. Melko paljon ihmisiä siis kiinnostaa kanaruoat. Tässä tuleekin taas uusi resepti, joka haastaa 2. sijalla olevan Pekoniin kääritty Koskenlaskija-juustolla täytetty broilerin. Tällä kertaa ohje on kuitenkin hieman terveellisempi. Vain kuitenkin hieman, koska pekonia en tästäkään reseptistä jättänyt pois. Melkein aina täyttäessä broilerin filettä on pekoni pakollinen elementti jolla filee saa hyvin sidottua kiinni, jolloin täyte pysyy sisällä. Juuston tilalle tämä kana saa kuitenkin täytteekseen pinaattia, pestoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Käytin pakastettua lehtipinaattia, mutta myös tuore kävisi oikein hyvin. Lisukkeeksi valmistin ratatouillea.

Ohje:

1 kg broilerin rintafileitä
2 pkt pekonia
200 g lehtipinaatti (pakaste)
3 rkl vihreää pestoa
3 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja + loraus niiden öljyä
(suolaa)

Leikaa broilerin fileet auki mahdollisimman isoksi ja litteäksi levyksi. Mausta tarvittaessa hieman suolalla. (Minulla fileet olivat valmiiksi miedosti suolattuja.) Sekoita kulhossa sulatettu pinaatti (ei tarvitse esikypsentää), pesto, hienonnetut tomaatit ja niiden öljy. Lusikoi täyte fileiden keskelle ja kääri ne sitten rullalle. Kiedo ympärille 2-3 pekonisiivua. Kypsennä fileitä 250 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ratatouille




Heipä hei! Edellisestä blogipostauksesta alkaa olla jo liki puoli vuotta aikaa. Lokakuun synkkyydessä taisi iskeä kyllästyminen kuvaamista, kirjoittamista ja blogia kohtaan. Pahoittelen, jos jotain on häirinnyt näin pitkä tauko (muutakin kuin omaa isääni ;)).

Nyt kuitenkin kevään näyttäessä merkkejään olen alkanut kaipaamaan harrastustani. Ihana aurinkoinen kelikään ei ole pahitteeksi valokuvien kannalta. Jostain syystä tänään myös iski suuri kirjoitus-inspiraatio ja ruoasta kirjoittaminen sujuu taas paremmin kuin pitkään aikaan.

Tänään teimme reippaan ulkoilulenkin vähän kauempana olevaan  kauppaan ja mukaan tarttui mm. kassillinen kasviksia. Keväisessä ilmassa kävellessä iski hirveä nälkä ja mikäs sen parempi ruoka kuin ihana ratatouille. Ruoassa on jotain talvisen muhennoksen elementtejä, mutta kuitenkin suuri kasvisten määrä on jotenkin ihanan keväisen värikäs. Juuri sopiva herkku näin alku kevääseen. Rataouillen seuraksi teimme tällä kertaa kanaa, mutta lisäksi sopii hyvin myös pihvi tai kasvissyöjälle paistettu halloumi. Sekaan voisi myös heittää linssejä, kikherneitä tai papuja, jolloin tästä ruoasta saisi tuunattua vieläkin ruokaisamman version perus ratatouillesta.

Ratatouille on vihannemuhennos, joka on kotoisin Ranskan Provencen alueelta. Raaka-aineina käytetään yleensä tomaattia, sipulia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa sekä reilusti oliiviöljyä ja yrttejä. Oikeastaan ruoan voi valmistaa monella eri tavalla ja jokaisella on tästä varmaan oma versionsa. Mausteiden ja kasvisten määrää voi säädellä paljonkin maun mukaan ja mitä sattuu kaapista löytymään.

Ohje:

1 iso sipuli
valkosipulin kynsiä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 (punainen) paprika
3 porkkanaa
1 tlk Mutti kirsikkatomaatteja
tomaattipyrettä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
yrttejä maun mukaan (esim. timjami, basilika, rosmariini, oregano...)

Paloittele kaikki kasvikset haluamasi kokoisiksi paloiksi (koko ja muoto ei ole niin tarkkaa). Kuumenna kattilassa reilusti oliiviöljyä ja heitä kaikki kasvikset sekaan. Kuullota hetki ja mausta sitten suolalla, pippurilla ja yrteillä. Kaada sekaan säilyke kirsikkatomaatit sekä hieman tomaattipyrettä. Laita kansi päälle ja hauduta hiljalleen, kunnes kasvikset ovat kypsiä (noin 30 minuuttia on hyvä). Tarkista maku.