torstai 19. maaliskuuta 2015

Proteiinia puuroon kananmunasta



Olen yrittänyt aamuisin vaihtaa epäterveellisenä pidetyn leivän puuron. Itse ainakin voin paremmin ja vatsakin tykkää enemmän puurosta. Monesta lähteestä olen kuitenkin lukenut, että tavallisesta kaurapuurosta ei vain saa tarpeeksi proteiinia aamuun. Aamupalan pitäisikin myös sisältää proteiinia, jolloin se pitää nälän entistä paremmin poissa sekä antaa kunnolla puhtia päivään ja energiaa lihaksille. Välillä lisään raejuustoa puuron päälle ja olen myös innostunut välillä tekemään tuorepuuroja rahkasta (josta tulossa postausta myöhemmin).

Nyt kuitenkin päätin myös kokeilla tätä monessa fitness-blogissa jo pitkään esillä ollutta puuroa, joka saa proteiinia kananmunasta. Monet käyttävät kananmunista vain valkuaiset, koska pelkäävät keltuaisen kolesterolia ja korkeaa kaloripitoisuutta. Keltuaista voi kuitenkin hyvin syödä yhden päivässä ja läheskään joka päivä en munia syö, joten en ala munistani keltuaisia erottelemaan. Keltuaisesta löytyy myös suurin osa kananmunan vitamiineista ja hivenaineista. Kananmuna puuron joukossa tekee puurosta kuohkeamman ja veteen keitetty puurokin maistuu todella täyteläiseltä. Kanamuna pakettini väittää sadassa grammassa munaa olevan 13 g proteiinia ja kun yhden munan paino on noin 68 g niin se tekee lähemmäs 9 g proteiinia per muna. Enemmänkin proteiinia aamupala voisi sisältää, mutta on tämä kuitenkin hyvä lisä tavalliseen kaurapuuroon.

Jotta puuro myös maistuisi joltain, pitää se maustaa suolalla. Ilman suolaa puuro on vetistä ja mautonta, suola tekee puurosta maukasta ja pyöristää makuja. Myös puuron päälle kannattaa aina laittaa jotain lisukkeita. Marjat ovat kevyt ja herkullinen vaihtoehto. Itse käytän usein myös pilttiä. joka on helppo lisätä puuron päälle ja antaa kaipaamaani makeutta. Hedelmät antavat myös makua puuroon. Välillä ripottelen puuron päälle myös pähkinöitä tai siemeniä. Ja jos kaipaa vieläkin erilaisempaa makua, kannattaa puuroa maustaa vaikka kanelilla tai kardemummalla. Tällä kertaa laitoin puuron päälle ihanan kirpeää Muksun herukkaherkku-sosetta sekä pakastemustikoita.


Protskupuuro kahdelle:


5 dl vettä
2,5 dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
suolaa
(päälle marjoja, hedelmiä, pähkinöitä,  pilttiä yms.)

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet. Keitä puuro kypsäksi ja mausta se suolalla. Vispaa kulhossa kananmunien rakenne rikki ja lisää munat puuron joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Hauduta hetki ja tarjoile puuro haluamasi lisukkeiden kera.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kylmäsavulohirisotto

Oli niin kiire syömään, että unohdin lisätä pinaatit joukkoon
Heitin ne sitten lopulta jo hieman syödyn annoksen päälle


Halusin tehdä illalliseksi risottoa ja jotain hyvää kalaa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun kaupassa ei ollut tarjolla mitään hyvää tuoretta kalaa (ainakaan kohtuulliseen hintaan). Nappasin siis mukaan kylmäsavulohifileen ja päätin lisätä sitä suoraan risoton joukkoon. Lisukkeeksi tuli vielä pari pakastimesta löytynyttä jättikatkaravun pyrstöä.

Risottoon ihanaa raikasta makua tuo fenkoli ja sitruunan kuori. Ne sopivat hyvin suolaisen ja rasvaisen kylmäsavulohen kaveriksi. Mukavaa vihreyttä tulee tuoreesta babypinaatista, jonka hölmönä unohdin itse lisätä mukaan. Risotto oli kyllä ihan maukasta ilmankin pinaattia, mutta kyllä sitä kannattaa heittää mukaan, jos suinkin haluaa ja muistaa ;)

Ohje (2-3 annosta):


1 fenkoli
n. 220 g (nahatonta ja ruodotonta) kylmäsavulohta
1,5 dl parmesaania raastettuna
2,5 dl arborio riisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. 4 dl kalalientä
1 dl kuohukermaa
sitruuna
öljyä
(1 pss (80 g) babypinaattia)
(päälle kylmäsavulohta ja/tai jättikatkaravun pyrstöjä)

Ota fenkolista talteen tillin näköiset lehdet ja säästä ne koristelua varten. Hienonna loppu fenkoli kuutioiksi ja paloittele lohi. Kuumenna kasarissa tilkka öljyä ja lisää fenkolit. Kuullota niitä muutama minuutti ja lisää riisit. Sekoita ja kuullota hetki. Kaada joukkoon viini ja anna sen imeytyä riisiin. Keitä risottoa miedolla lämmöllä ja lisää kalalientä pikkuhiljaa sitä mukaa kun sitä imeytyy riisiin. Lisää myös loraus kuohukermaa. Hauduta risotto melkein kypsäksi, riisi saa jäädä hieman napakaksi. Raasta sitten joukkoon yhden sitruunan kuori ja lisää raastettu parmesan-juusto. Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. Lisää aivan lopuksi kylmäsavulohi palat ja huuhdeltu pinaatti. Sekoita, jaa risotto lautasille ja koristele fenkolin lehdillä, kylmäsavulohisiivusta tehdyllä rullalla ja halutessasi paistetuilla jättikatkaravun pyrstöillä.


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Barbeque/chipotle uunilohi ja "riisi" kukkakaalista


Suunnitelin tekeväni päivälliseksi uunilohta, joka saisi kuorrutteekseen chipotle-kastiketta ja maissilastuja. Lähikaupastamme en kuitenkaan löytänyt chipotle-kastiketta, joten nappasin mukaan Pirkan barbeque-dippikastikkeen. Lohesta tuli todella hyvää tälläkin kastikkeella ja kalan kanssakin sopi hyvin savuinen barbeque maku, joka useimmiten yhdistetään liharuokiin. Ensi kerralla silti etsin käsiini tuota chipotle-kastiketta ja kokeilen ohjetta sillä.

Tämä ruoka on todella helppo valmistaa. Laita haluamasi kokoinen lohifilee uunivuokaan. Levitä päälle reilu kerros barbeque- tai chipotlekastiketta ja murustele päälle maissilastuja. Kypsennä lohta 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Kalan lisukkeeksi sopisi perunasose, riisi tai sitten tämä kukkakaalista valmistettu riisin korvike. Kukkakaali"riisi" valmistuu helposti tehosekoittimen ja mikron avulla. Paloittele vain kukkakaali, laita palaset tehosekoittimeen ja soseuta hienoksi muruksi. Laita kukkakaalimuru mikron kestävään astiaan ja peitä kannella. Kuumenna mikrossa noin 5 minuuttiia ja sekoita kerran sen aikana.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Punainen katkarapupasta


Pastat on nopeita arikruokia, joita on helppo loihtia erilaisia versioita kastiketta ja pastalajia vaihtamalla. Tällä kertaa tein täysjyväpastan kanssa nopean ja herkullisen katkarapukastikkeen, jossa maistuu tomaatti ja pesto.

Ohje (2-3 annosta):


1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 mieto punainen chili
n. 12 kpl kirsikkatomaatteja
3 rkl punaista pestoa
3 rkl aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
1 dl vettä
kuivattua timjamia
mustapippuria
1 pss (180 g) katkarapuja sulatettuna
n. 180 g (täysjyvä) penne pastaa (tai muuta haluamaasi pastaa)

Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili. Puolita kirsikkatomaatit. Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja keitä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista pastan kypsyessä kastike. Kuumenna pannulla öljyä ja lisää siihen sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota niitä viitisen minuuttia. Lisää kirsikkatomaatit ja mausta timjamilla ja mustapippurilla. Lisää pesto, tuorejuusto ja loraus vettä. Sekoita hyvin ja keitä kastiketta hetki. Tarkista maku ja lisää aivan lopuksi katkaravut jotta ne eivät kypsy liikaa. Sekoita kypsä pasta kastikkeen joukkoon ja tarjoile heti.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Sokerittomat aamiaisletut



Varsinkin viikonloppuisin kaipaa aamiaiseksi jotain erikoisempaa sen ainaisen kaurapuuron tilalle. Silloin on ihana paistaa näitä helppoja, nopeita ja huipputerveellisiä lettuja, jotka ovat kaiken lisäksi superherkullisia. Nämä letut ovat hyvä proteiinin lähde ja niihin ei lisätä yhtään sokeria. Letut ovat täsmälleen samalla ohjeella valmistettu kuin nämä suklaapannarit, mausteet ovat vain eri. Taikina on siis monipuolista ja sen voi maustaa miten haluaa.

Maukkaiden lettujen päälle voi lisätä vielä rahkasta valmistettua "kermavaahtoa" ja mansikoita, jolloin saa kunnon herkkuaamupalan tai toki jälkkäriksikin näitä voisi nauttia. Rahkasta saa tehtyä "kermavaahtoa" lisäämällä siihen pienen lorauksen maitoa ja vaniljasokeria tai muuta makeutusta (esim. steviaa). Sitten vain pienellä vispilällä tai ihan vaan lusikalla kunnon sekoitus ja terveellinen vaihtoehto kermavaahdolle on valmis.

Ohje (2 annosta):


2 banaania
4 kananmunaa
1 tl kaardemummaa
1-2 tl kanelia

Sekoita ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella. Paista pannulla öljyssä pieniä pannukakkuja.

torstai 19. helmikuuta 2015

Uuniperunat kylmäsavulohi-katkaraputäytteellä


Uuniperunat on helppo ruoka, kunhan muistaa varata tarpeeksi aikaa perunoiden kypsymiseen. Nykyään on kovin vaikea mistään löytää kunnollisia isoja uuniperunoita, joten täytyy käyttää näitä peiniä enemmän. Niissä on kyllä se etu, että ne kypsyvät sitten nopeammin. Perunoihin saa paljon vaihtelua erilaisilla täytteillä. Tällä kertaa valmistin herkullisen täytteen kylmäsavulohesta ja katkaravuista. Täytteen maustoi tillin ja sitruunan makuinen Crème Bonjour Cuisine. Siinä oli hyvin kalan kanssa sopiva maku, joten muita mausteita ei tarvinnut.


Uuniperunoita varten tarvitset 1-3 Rosamunda-perunaa syöjää kohden, riippuen perunoiden koosta ja ruokailijoiden nälkäisyydestä. Pese perunat huolellisesti harjalla ja kuivaa pinta. Halutessasi voit kääriä perunat yksitellen folioon. Kypsennä perunoita 225 asteisessa uunissa noin tunti, kunnes ne ovat kypsiä. Leikkaa perunaan pitkittäisviilto ja purista perunaa kasaan päistä, jolloin täytteelle tulee tilaa. Perunoiden kypsyessä valmista täyte.

Täyte (riittää noin 6:lle perunalle):


1 pkt (150 g) kylmäsavulohi viipaleita
kourallinen katkarapuja
1 prk Crème Bonjour Cuisine Tilli & Sitruuna
1/2-1 prk kermaviiliä

Hienonna lohi ja katkaravut. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Lisäile kermaviiliä jotta saat haluamasi koostumuksen ja tarkista maku. Anna täytteen maustua jääkaapissa sillä aikaa kun perunat kypsyvät.


tiistai 10. helmikuuta 2015

Flunssan karkoittaja: inkivääri-sitrusjuoma


Huomasin juuri, ettei uusia reseptejä ole pitkään aikaan ilmestynyt blogiini ja muutenkin tänä vuonna päivitystahti on ollut melko hidas. Syynä ei suinkaan ole se ettei meillä enää kokkailtaisi uusia hyviä ruokia. On vaan laiskuus iskenyt niin että reseptien kirjoittaminen unohtuu ja yleensä ruokailuhetkellä on jo niin nälkä, ettei viitsi alkaa annoksia kuvailemaan. Myös ruokablogien seurailusta mielenkiintoni on siirtynyt hääblogien pariin. Olen viimeviikkoina lukenut paljon hääblogeja ja hakenut niistä inspiraatiota, joten ehkä ruokaideat ovat jääneet vähän vähemmälle.

Kaiken lisäksi sairastuin viikonloppunan (TAAS) flunssaan, joten tukkoisen olon takia pää ei toimi yhtään ja mitään ei jaksaisi tehdä. Teen ja muiden kuumien juomien maku alkaa jo tökkiä, joten valmistin vaihteeksi tälläisen raikkaan terveysjuoman.

Juomaan tulee inkivääriä, jonka sanotaan olevan yksi luonnon parhaista lääkkeistä tulehduksia ja flunssaa vastaan. Monissa ohjeissa inkivääristä valmistetaan kuumaa juomaa, mutta näin kypsentämättömänä sen vaikutus on vieläkin voimakkaampi. Juoma puristetaan sitrushedelmistä, jotka ovat oikeita vitamiinipommeja. Ne sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja hapokkaat sitrukset myös puhdistavat kehoa myrkyllisistä aineista. Juomaan tulee myös hunajaa, joka hillitsee yskää, helpottaa kurkun karheutta ja hunajan sisältämät antioksidantit tukevat elimistön luonnollista vastustuskykyä. Myöskin hunaja kannattaa käyttää kuumentamattomana, jolloin vaikutus on voimakkaampi.

Vaikka näistä luonnon "lääkkeistä" ei ole kunnon näyttöä, niin ainakin ne maistuvat hyvälle. Joten jos tämä juoma ei paranna flunssaa, maistuu se ainakin tosi raikkaalle ja tekee olosta energisen. Juomaan voit käyttää omia suosikki sitrushedelmiä, esimerkiksi appelsiinia, greippiä, mandariinia, veriappelsiinia, verigreippiä, sitruunaa, limeä.



Ohje (1 annos):


1 cm pala inkivääriä
muutama sitrushedelmä, esim. 1 appelsiini, 1 verigreippi ja 1/2 lime
2 tl hunajaa

Raasta inkivääri ja purista hedelmistä mehu (hedelmäliha saa päätyä joukkoon). Sekoita kaikki ainekset esimerkiksi sauvasekoittimella ja siivilöi lopuksi. Kaada juoma lasiin ja nauti!