lauantai 10. toukokuuta 2014

Jauheliha-kaalikeitto



Kaalikeitto on suurta herkkuani, mutta sitä ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä, koska mies ei pidä kaalista. Hän ei tosin muistanut milloin viimeksi olisi syönyt kaalikeittoa, varsinkaan itsetehtyä. Joten nyt oli korkea aika opettaa hänetkin tämän yksinkertaisen herkun makuun. Lopulta kun ennakkoluulot oli kumottu, hän jopa piti keitosta ja söi sitä kaksi lautasellista. Tehtävä onnistunut ;)

Teimme sitten kerralla kunnon annoksen keittoa, ja tätä syödäänkin sitten varmaan viikko eteenpäin. Keitto- ja pataruokia kannattaakin kyllä kerralla tehdä isompi määrä. 

Ohje:


n. 1,5 kg kaalia
1 iso sipuli
3 porkkanaa
700 g nauta-sika-jauhelihaa
4 rkl tummaa siirappia
3 lihaliemikuutiota
n. 2 l vettä
meiramia
suolaa
pippuria

Pilko kaali sekä kuoritut porkkanat ja sipulit. Kuullota kasviksia pannulla useammassa erässä ja laita hieman paistuneet kasvikset sitä mukaa kattilaan. Kun kaikki kasvikset ovat kattilassa, lisää liemikuutiot, vesi, pippuria, siirappia ja meiramia. Keitä noin puolisen tuntia. Ruskista tällä välin myös jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla. Lisää se sitten keiton joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Keitä vielä muutama minuutti ja keitto on valmista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)