perjantai 6. kesäkuuta 2014

Texmex jauheliha-nachosalaatti



Taas tuli kehiteltyä uusi salaatti-ohje. Kesäkuu näyttää nyt olevan salaattikuukausi, kun muita reseptejä en olekaan vielä lisäillyt. Salaatti on ihanan kevyttä ja monipuolista ruokaa josta saa myös täyttävän ja ruokaisan.

Tämän salaatin keksin kun vilkaisin kaappeihin, joista löytyi jauhelihaa ja nachoja. Perus salaattiaineksia meiltä löytyy aina jääkaapista. Kauppaan ei siis edes tarvinnut mennä vaan näistä aineksista sai loihdittua herkullisen jauheliha-nachosalaatin. Salaattiin voi halutessaan lisätä juustoraastetta. Myös muita aineksia joita kaapeista sattuu löytymään voi laittaa, esimerkiksi maissia, papuja, ananasta tai jalapenoja. Salaattiannoksen päälle voit lisätä vielä salsaa, creme fraichea ja/tai guacamolea.

Ohje:


400 g jauhelihaa
1 tl savustettua paprikajauhetta (LaChinata)
1 tl chilijauhetta
2 rkl salsa-kastiketta
suolaa
pippuria
n. 100 g nachoja
1/2 punasipuli
2 rkl balsamico- tai punaviinietikkaa)
1 rkl sokeria
jäävuorisalaattia
kurkkua
tomaattia
paprika
tuoretta korianteria

Kuori ja suikaloi punasipuli. Sekoita kulhossa etikka, sokeri ja ripaus suolaa ja pippuria. (Käytin balsamicoa, koska punaviinietikkaa ei nyt ollut. Mutta punaviinietikka voisi olla parempi.) Lisää sipulit ja anna marinoitua.

Ruskista jauheliha. Mausta suolalla, pippurilla, chili- ja paprikajauheella sekä salsalla. Anna jauhelihan jäähtyä ja valmista sillä aikaa salaatti.

Pilko jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatit ja paprika. Sekoita ne salaattikulhossa. Murenna päälle nachoja, lisää jauheliha ja sipulit. Viimeistele tuoreella korianterilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)